Sananen puutarhastani

Puutarhani sijaitsee Oulussa, Kellon kylässä, Holstinmäellä. Meillä on suurehko tontii, josta etupiha on pyhitetty minun istutuksilleni. Muualla pihamaalla on nurmikkoa ja puita, takapihalla koiran aitaus ja lasten leikkipaikat.

Muuttaessamme tähän, etupiha oli sekin täysin nurmikolla, lukuun ottamatta ison nurmikentän keskellä olevaa pientä vesiallasta. Sen ympärillä kasvoi muutama päivälilja. Aivan ensimmäinen projektini oli hävittää allas. Rakensin sen tilalle kukkapenkin, jonka ympäröin pikkukivillä. Päivänliljat saivat jäädä, ne muistuttavat minua aivan ensimmäisistä puutarhatöistäni tällä tontilla. Kukkapenkki täyttyi vuorenkilvistä.

Missioni on hävittää nurmikko koko etupihalta. Kolmena ensimmäisenä kesänä työstä tuli tehdyksi noin 60 prosenttia. Työkaluna on ollut pääasiassa lapio, mutta edellissyksynä sain kaivinkoneellista avustust, kun paikallinen yrittäjä kävi levittämässä sorat parkkipaikoille. Samalla hän kriipaisi nurmet pois niiltä alueilta, joihin ylsi vielä kauhallaan, rikkomatta jo tehtyjä penkkejä.

Olen edennyt pihatöissä pala kerrallaan. Kerta kaikkiaan suunnittelematta, aivan päättömästi. Useimmiten niin, että olen saanut ison kasan jotain uutta kasvia, jolle minun on keksittävä paikka. Kasvustojen levetessä olen joutunut raivaamaan jollekin lisää tilaa ja jotkut olen joutunut siirtämään, koska ne ovat kasvaneet oletettua suuremmiksi.

Ehkä suurin kompastus on ollutkin juuri se, että kaikelle pitäisi rakennusvaiheessa ymmärtää jättää tarpeeksi tilaa.

Kasvien ja kukkapenkkien lisäksi olen sijoittanut puutarhaani pari kasvulaatikkoa, jossa kasvatan jotain syötävää. Viime kesänä niissä oli porkkanaa ja persiljaa. Ensi kesäksi sain kolme uutta kasvulaatikkoa, joiden sisältöä en ole vielä suunnitellut.

Kevään mittaan suunnitelmissa on täydentää tätä blogia listaamalla kasvit, joita puutarhastani löytyy. Monet kysyvätkin, joko puutarhani on pian valmis...? Miksi? Parasta on sen rakentaminen ja jatkuva muutos. Se ei ole valmis koskaan. Täyteen se voi tulla, sitten kun kaikki nurmipinta on poissa ja istutusalueet täyttyneet. Aina on kuitenkin tilaa muutoksille, paikanvaihdoille, laajennuksille... Olisin pettynyt jos jonakin aamuna toteaisin, että puutarhani on nyt valmis.

Toki, joinain aikoina, kun olen saanut kaivaa savimaata lapiolla niin että selkää särkee ja sormia kolottaa, olen päättänyt selkeästi keskittyä vain nykyisten istutusten hoitamiseen. Mutta, kun taas joku ihana ihminen on antanut minulle taimia, tai olen jostain saanut päähäni jonkun uuden ajatuksen, olen sortunut jälleen uudelleenrakentamiseen. Ja tulen sortumaan jatkossakin. <3

Vuosi meni, tarve pysyi

Kokonainen vuosi on mennyt siitä, kun kirjoitin tämän blogini ensimmäisen tekstin. Ja tässä on vasta toinen!

Niin se vain on, että pienten lasten kanssa aikaa kirjoittamiselle ei vain ole. Mutta tarve sekä puutarhanhoidolle, että kirjoittamiselle on pysynyt.

Tänä keväänä, minulla on suuremmat kylvöt mitä ikinä aiemmin. Olen kasvattanut ruusupapua, samettiruusuja, orvokkia, avomaankurkkua ja krassia. Valitettavasti kaikki auringonkukat kuolivat jo varhain. Nyt, huhtikuun puolessavälissä taimet näyttävät onnellisilta sisällä. Ne eivät vielä aavista, mihin tuuleen ja tuiskuun ne Suomen kesässä tulevatkaan joutumaan. En kerro sitä niille vielä.

Ruusupapu lähti huimaan kasvuun.

Viime kesästä

Luin ensimmäisen blogikirjoitukseni viime keväältä. Laventelikasvatuksestani vain muutama taimi selvisi kesään saakka ja menestyivät kukkapenkissä sinkkisessä koolissa. Nyt odottelen mielenkiinnolla, nouseeko astiasta mitään, koska jätin sen kukkapenkkiin sellaisenaan. Auringonkukat kukkivat myöhään syksyllä ja ilostuttivat aina pakkasiin saakka. Lidlin lobeliaviljelmästä tuli pieni mutta värikäs kukkaruukku, joka sekin kukki melko myöhään. Tomaateista tuli hienoja. Annoin ne ystävälle, kun en itse saanut kasvihuonetta pihamaalle vielä tänäkään kesänä.

Laventelikylvös vaati kylmäkäsittelyn jääkaapissa. Noin kymmenestä taimesta muutama selviytyi kesän loppuun saakka. Sinkkiastia jäi talveksi kukkapenkkiin.

Syksy olikin puutarhurille onnellinen, sillä sain ennen ensilumia ison peräkärryllisen kiviä pihamaalle. Jätin ne sekä kasan piharemontista jäänyttä soraa odottamaan lumien sulamista. Syksyllä sain kaivaa myös uuden mummilan kukkapenkeistä valtavan määrän sipulikukkia ja muita kasveja, joiden selviämistä saan nyt kevään tullen odotella ja jännittää. Mikä onkaan parempaa, kun kulkea puutarhassa tarkastellen, mitä penkeistä päivittäin nousee. Toivotaan että jotain nousee, ettei talvi ole ollut yhtä ankara kuin viime vuonna.

Siispä ... Kohti kevättä !!